Roxy x Junior

 B-PENTUE

(Juniorin tekstit kirjoittanut hänen omistajansa)

Copyright: Silvia Adelsperger





Luonne 
 Roxy on Unkarin tuonti hän on itsevarma ja hyvin itsekriittinen narttu. Roxya ei ole huumorintajulla pilattu, hänen mielestään elämä on vakava asia eikä pelleilylle ole varaa. Edes pikkupentuna Roxy ei halunnut leikkiä varsinkaan treeni tilanteissa muiden kanssa, vaan oli totisena töissä. Roxy on arjessa hyvin helppo koira, joka voi olla vapaana lähes missä vain. Pientä komentamisen vikaa löytyy, joka on paimenkoiralle tyypillistä ja se kohdistuu nimenomaan muihin koiriin (myös liian nopeasti liikkuviin kissoihin) Roxy haluaisi pitää kaikki järjestyksessä! Nuorempana neidissä on ollut hieman tuholaisen vikaa, mutta silloin oli samaa aikaa muutto ja treenit jäi vähän vähemmälle. Pitkään aikaan ei ole yksin ollessaan pahuuksiaan tehnyt. Roxyssa en ole huomannut mitään ääni tai alusta pelkoja, myös ihmisiä kohtaan on avoin ja sosiaalinen, enemmän kuitenkin yhden ihmisen koira. Riistaviettiä ei juurikaan ole, hyvin tulee pyynnöstä luokse vaikka olisi pupu näköpiirissä. Ääntään neiti käyttää jonkin verran mm kotona jos kuuluu ääniä. Meillä ei koirat saa sisällä riehua eikä vaeltaa, tämä opetetaan jo pienestä pitäen ja se on myös Roxylle tullut aika helposti käytösmalliksi. Kun ollaan rauhassa sisällä on hän mielellään ihmisen lähellä rapsutettavana. 
Treeni kentällä minusta välillä tuntuu että Roxy olisi hieman ohjaaja pehmeä, mutta taas arjessa ei sellaista piirrettä löydy. Toki neiti täydellistä joutuu harvoin sen suuremmin komentamaan mistään, paisti välillä haukkumisesta, mutta silloinkin hän usein haluaa sanoa vielä sen viimeisen sanan. 
Mutta kaiken kaikkiaan Roxy on ihanan varma narttu johon voi luottaa, hän haluaa tehdä parhaansa eikä epäonnistua. Hän ei ole "koirapuisto koira" tulee toimeen kun täytyy, mutta harvoin haluaa sen lähempää tuttavuutta tehdä, ellei hänen mielestään täydy puuttua toisen käytökseen. Roxy saattaa jäädä tuijottamaan ja kyräilemään jos ei saa mennä komentamaan muita, ja hän ei mielipiteestään luovu vaikka toinen koira antaisi hänelle runtua, eli on siis aika täpäkkä täti!


Junior, tuttavallisemmin Jurri, muutti minulle Saksasta vuoden 2019 lopulla ollessaan 4-vuotias, ja siitä alkoi herran uusi elämä pienessä laumassa, yhtenä huomion keskipisteistä. Alusta asti Jurri on ollut hyvin vaatimaton, kotioloissa huomaamaton ja mutkattomasti uusiin paikkoihin ja tilanteisiin sopeutuva koira. Tasaisuutta ja sopeutuvaisuutta se olikin osoittanut jo aiemmin Suomessa vieraillessaan, jolloin se lähes vieraalla ohjaajalla uudessa paikassa myös suoritti luonnetestin varsin upein tuloksin. Tämä näkyy meillä helppona arkena siinä määrin, että Jurria on näppärä viedä mukana kaikkialle, se tulee toimeen kaikkien kanssa eikä juuri tee numeroa itsestään tilanteesta riippumatta. Kirjaimellisestikin hiljainen koira. Sympaattinen herrasmies on omassa kaveripiirissäni kaikkien suosikki.
Kotioloissa herra useinmiten lekottelee tassut kohti taivasta sängyllä tai huomaamattomalla kerällä yksin eteisessä. Jokaisen päivän kohokohtiin kuuluu ruokailu ja ulos lähtiessä suurimpana haaveena on joka kerta se, josko sitä pääsisi vapaaksi jonnekin kirmaamaan. Ehdottomasti parasta Jurrista on vain juosta, täysiä ja kauas, sammumattomalla innolla. Toiseksi parasta on autoon mukaan pääseminen, kolmanneksi uiminen. Tiivistettynä tässä on tasainen, todellinen on-off -koira, joka arjessa on lähes näkymätön mutta harrastuksissa kiihkeä, älyttömän helposti motivoitava sekä monipuolinen.

Harrastukset
Roxyn kanssa harrastetaan näyttelyitä ja pienimuotoisesti agilitya. Näyttelyissä kaunokainen on pärjännyt mallikkaasti ja on kuin luotu näyttelykehään. Agilityssa Roxy ei aivan sovi minun käteeni, kun on niin kriittinen itsekin. Hän oppii asioita erittäin nopeasti ja onkin sille tärkeää että oikeasti tietää mitä halutaan, sen jälkeen yrittää aina parhaansa. Mutta agilityssä vauhti hieman kärsii kun koira liiakseen ajattelee, ja virheitä tulee aina välillä eikä neititäydellinen pidä siitä. Hän haluaa myös mielellään työskennellä suht itsenäisesti ja sekään ei aina sovi agilityn maailmaan. Varmasti tulemme joskus menemään kisakentille, mutta näin kriittisen koiran kanssa sinne ei ole asiaa ennen kuin on varmasti tarpeeksi osaamista. Lampailla ollaan käyty kahdesti ja se oli Roxyn juttu, siellä sai hallita muita, työskennellä kuuliaisesti mutta itsenäisesti, valitettavasti kartturilla ei ole suurta intohimoa paimennusta kohtaan. Paimenvietti ei onneksi ole ikinä Roxylla kohdistunut pyöriin yms ei haluttuihin kohteisiin. 



Jurrin kanssa harrastukset aloitettiin lähes nollista sen minulle muutettua, sillä pohjana sillä oli vain näyttelytausta. Kehässä Jurri onkin mitä helpoin esitettävä myös tällaiselle ummikolle, käyttäytyy ja ravaa kuin unelma eikä välitä lainkaan ympäröivästä hälinästä tai muista koirista. Muutenkin kaikki muut eläimet koirista hevosiin Jurri kokee kivoina ystävinä. Muuten treenatessa on kuitenkin Jurrista löytynyt aivan loputonta, ponnekasta taistelutahtoa, ennakkoluulotonta vauhtia ja rajattomalta vaikuttavaa toiston kestävyyttä. Leikkimiseen sytyttelyn jälkeen palkkautuu mainiosti lelulla, kunhan kierrokset saa pidettyä maltillisina. Ruoka on yhtä tehokas motivaattori. Jurri ei ole mikään nopea oppimaan, mikä johtuu varmasti pitkälti siitä, ettei se ole pennusta asti opiskellut juuri oppimista, mutta sen kanssa on todella mutkatonta toheltaa ja pikkuhiljaa rakentaa uusia asioita. Luonnehtisin Jurria kuitenkin hieman hölmöksi ja todella sinisilmäiseksi koiraksi, jonka kanssa välillä yhdessä katsotaan peilistä että kumpi tässä nyt ei ymmärrä ja mitä (osoitan häntä ja hän vain naureskelee tyhjää päässä vieressä, onnessaan). :-D Perusluonteeltaan tämä on myös todella kiltti ja nöyrä, mitä olen itsevarmuutta nostamalla hieman saanut treenattua pienemmälle, minkä seurauksena joissain asioissa Jurri osaa nykyään olla röyhkeäkin. Kiltteyden kuitenkin huomaa erityisesti muiden koirien kanssa, sillä Jurri väistää kaikenlaisia konflikteja viimeiseen asti eikä osoita juurikaan puolustautumishalua ellei ole aivan pakko.
Jurrin kanssa on tehty agilityn alkeita, ja se on laji, jota tämä rakastaa ja johon sillä on innon ja vauhdin pohjalta mielestäni paljon potentiaalia. Tokoa ollaan tehty höntsäilymielessä kotona, samoin kuin frisbeetä ja yleistä temppuilua (hyvin minimaalisesti, sillä hän ei tosiaan ole mikään oivaltamisen mestari, kaikella rakkaudella <3). Lampailla Jurri on käynyt hiljattain kerran, muttei osoittanut erityistä taipumusta paimentamista kohtaan. 

Copyright: Silvia Adelsperger

Terveys 

Roxy
Lonkat: A/A
Kyynäret: 0/0
Selkä: LTV1, VA0, SP0
Olat: tulkinnanvarainen/terve
Polvet: 0/0
Silmät: Terveet
Geeni testit: RS (hampaiden hypomineralisaatio): Kantaja
Kaikki muut puhataat MyDogDNA 2021 
Muuta: leikkaava purenta, kaikki hampaat

Junior
Lonkat: B/C
Kyynäret: 0/0
Olat: terve/terve (kuvaus maa Saksa)
Silmät: Terveet
Geeni testitCEA, TNS, MDR1 ja CL: terve
GLAU: n/G (kantaja)
Muuta: leikkaava purenta, kaikki hampaat
Luonnetesti: +225 p., laukauskokematon

Roxylla on hyvin terve rakenne ja elastisen oloinen kroppa, molemmilla kerroilla kun hierojalla ollaan käyty on hieroja todennut " en tiedä voiko tätä kroppaa saada edes jumiin ". Toinen olka tuli yllätyksenä "tulkinnanvarainen" kuvannut lääkäri ei nähnyt kuvissa mitään, eikä Roxy ole ikinä ontunut mitään jalkaa, on kuitenkin saanut elää ja rällästää niin paljon kun on halunnut. 

Jurrilla on Suomessa ennestään kolme pentuetta Amazeme kennelissä.  Jälkikasvu on ollut tervettä, ja Jurri on onnistunut voimakkaasti periyttämään paitsi omaa ulkonäköään, myös muutamia ominaispiirteitään, kuten vauhdin hurman rakastamiseen… Pennuista on myös ollut mukavan monipuoliseen harrastamiseen. 


Mitä yhdistelmältä haetaan?
Jos kaikki olisi niin mustavalkoista niin toivoisin tästä yhdistelmästä, että vanhemmat voisivat kompensoida toisiaan. Kaipaisin Roxyyn hieman rentoutta varsinkin harrastus kentille ja tämä ominaisuus löytyy urokselta, mutta tahdon säilyttää tietyn arvokkuuden ja välinpitämättömyyden muuhun ympäristöön. Tahdon säilyttää kauniin ulkomuodon, jossa ei paljoa parannettavaa ole siksi vain komein nallekarhu kävi Roxylle. Terveyden osalta selkä on tietoinen riski kun urosta ei ole kuvattu, mutta valitettavasti kun kaikki muut palaset loksahtivat kohdilleen olin valmis ottamaan tietoisen riskin! Uroksen olat on kuvattu Saksassa terveiksi. 
Toivon tästä pentueesta oman arvonsa tuntevia, terveitä, kauniita/komeita, sopivasti moottoria ja huumorintajua omaavia hurmureita. Jännityksellä odotamme mitä tulevaisuus tuo tullessaan!


Jurrin kuulumisia ja treenailua voi kurkkia Instagramista @grimathebc ja Roxyn meininkiä voi seurata instagramista @Janinaanni.

 "minuun saa siellä myös ilman muuta olla yhteydessä mikäli kiinnostaa kuulla lisää. :-) " T: Jurrin omistaja

En pidä pentujonoa, mikäli olet päässyt tänne asti ja vielä tuntuu että rotu on oikea ja meidän ajatukset kohtaavat laita s.postia ja kerro itsestäsi, perheestäsi ja miksi juuri bordercollie!

Janina_Taskinen@hotmail.com